ROTU |
Papillon |
KASVATTAJA |
Kasmi's, Lola |
SÄKÄK. |
28 cm |
SKP |
uros |
VÄRI |
mustaruskeavalkoinen |
REK.NUM. |
VTR-6410 |
SYNT.AIKA |
12.12.2007 |
Dot on eloisa ja vilkas menijä omistajansa silmäkulmassa. Se omaa seurakoiralle hyvät ominaisuudet, eikä tässä koirassa esiinny arkuutta tai aggressiivisuutta. Joskus kuitenkin Dot saattaa hiukan epäröidä joidenkin asioiden suhteen, mutta yleensä heti tajuaa asian olevan vaaraton. Tämä koira on hyvin seurankipeä, seuraa omistajaansa kuin varjo, mutta viihtyy muidenkin koirien kanssa.
Näyttelyissä Dot viihtyy hyvin, kunhan häntä vie kehässä omistaja tai muu tuttu, jonka kanssa paljon viettää aikaa. Poika osaa seistä hyvin ja liikkua hyvin, jopa muidenkin kanssa. Vilkkautta on juuri sopivan verran, joten tämä koira on mainio näyttelyissä kävijä. Auto- ja lentomatkat saattavat joskus ottaa koville, mutta niistä selvitään korkeintaan säikähdyksellä.
Pienet ja rauhalliset lenkit ovat Dotin mieleen. On ihana kävellä syksyllä metsätietä pitkin kun lehdet tippuvat maahan ja niitä on ihana ottaa kiinni. Talvella on hauska pomppia lumikasoissa, keväällä saa katsella kun jäät lähtevät ja kesällä saa mennä jopa uimaan ja nauttia lämmöstä.
Leikkiminen on myös osa päivärutiineista. Leluja löytyy paljon, Dot ei osaa aina edes päättää millä seuraavaksi leikkisi. Tällä koiralla on mahtava persoona, jonka vuoksi parempaa koiraa on syytä etsiä.
© Lumi